Thursday, December 16, 2010

Rattijuopotteluko vaarallista?

The Independentin kakkossivun otsikko kertoo torstaina 16.12, että Maltan terveysministeri Joe Cassar sanoo rattijuoppouden olevan hengenvaarallista. On siis taas joulusesonki.

Jos Maltalla kuskit ryyppäävät joulujuhlien aikaan vielä enemmän kuin normaalisti, en taida uskaltautua liikenteeseen ennen tammikuun puoliväliä. Kun jo marraskuussa jouduin väistämään baarin terassille peruuttanutta kotimatkalle lähtenyttä asiakasta, onkohan vilkkaassa risteyksessä sijaitsevan kuppilan julkisivusta mitään jäljellä joulupyhien jälkeen?

Terveysministeri toteaa vuotuisessa joulurattijuopumushölinässään, että "maltalaiseen kulttuuriin kuuluu ottaa juoma tai kaksi joulua juhlittaessa, mutta liiallinen juominen saattaa vahingoittaa kehoa sekä aiheuttaa onnettomuuksia ja jopa kuolemantapauksia". Hän myös selittää, kuinka "on tieteellisesti todistettu, että alkoholi heikentää ihmisen kykyjä etenkin autolla ajetteassa". Cassar huipentaa puheensa kertakaikkiaan upeaan ehdotukseensa, jossa hän on keksinyt, että yksi juhlijoista voisi olla selvin päin ja olla kuskina muulle porukalle.

Eipä tarvitse ihmetellä, kuinka kevyesti paikalliset ihmiset suhtautuvat jurrissa ajamiseen, kun ministeritasolta aiheeseen otetaan kantaa lastentarhatason ehdotuksilla ja paasaamalla kansalle, että juokaa vähemmän, koska viinasta tulee känniin ja kännissä on vaikea ajaa.

Jorinansa ohessa Cassar sivuuttaa päihdetyötä tekevän Sedqa-organisaation ehdotuksen satunnaisista puhallutusratsioista lausumalla ainoastaan, että on toki idean kannalla. Tällä hetkellä Maltalla poliisi puhalluttaa kuljettajan ainoastaan, mikäli sillä on jo syytä epäillä tätä rattijuopumuksesta - tai jos onnettomuus on jo tapahtunut.

Onko tämänlaisia lausuntoja pakko jaella, jos niissä ei tarjota minkäänlaisia uusia ideoita tai ratkaisuja? Toivottavasti ministeri ei heittänyt puhettaan roskakoriin. Sen voi jälleen vuoden kuluttua mutista kuulijoille - ja sitten kummastella, miksi jotkut kaikesta huolimatta taas ajelivat kännissä joulunviettoon.

Tuesday, December 7, 2010

Kovan onnen taparikollinen

Hän on Maltan vuoden 2010 surkein rosvo. Darren Debono - yhdessä kahden toverinsa kanssa - yritti ryöstää jalokiviliikkeen viime perjantaina. Homma meni kuitenkin pieleen, kun Debono menetti haulikkonsa liikkeen omistajan pojalle, joka ampui ryöstäjää sääreen. Jalkapuoli Debono jäi odottamaan poliisia ja ambulanssia, kun kaksi muuta roistoa pakenivat paikalta.

Sairaalassa poliisi totesi, että potilas onkin tuttu kaveri. Debono nimittäin oli viime kesäkuussa toisen miehen kanssa ryöstämässä pankkia - silloinkin huonoin tuloksin. Keikka päättyi ammuskeluun, jossa ryöstäjät räiskivät yli 60 kutia kohti poliiseja. Debono kylläkin pääsi pakenemaan paikalta, mutta hänet pidätettiin myöhemmin, kun hän ilmestyi sairaalaan luoti leukaperissään.

Debono, joka toki kiisti syyllisyytensä, istui oikeudenkäynnissä pää vahvasti paketoituna, ja vaikka rosvokaksikolle luettiin yhteensä 18 syytettä - muun muassa kahden poliisin murhayrityksestä - molemmat laskettiin marraskuussa vapaaksi takuita vastaan. Ja Debono siis sinnikkäänä miehenä päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja jatkaa ammattinsa harjoittamista korukauppiaan kustannuksella.

Vakavasti puhuen tapaus herättää suuria kysymyksiä Maltan oikeuslaitoksen toimintaa ja sen takuukäytäntöä kohtaan. Nyt jo muutkin syytetyt vetoavat Debonon pankkiryöstötapaukseen oikeudessa, kun vaativat vapauttamistaan takuita vastaan.

Odottelemme mielenkiinnolla, kiistääkö Debono jälleen syyllisyytensä, kun hän seuraavan kerran linkkaa oikeussaliin. Entä onko herralla edelleen kanttia pyytää takuita? Ehkäpä kyseisen taparikollisen olisi oman terveytensä kannalta parempi pysytellä vastedes vankilan suojissa.